Voiko punkilla muuttaa maailmaa?
ESIPUHE
Voiko punkilla muuttaa maailmaa -paneelikeskustelun tavoitteena oli rakentaa tilaa yhteiselle pohdinnalle alakulttuuritoiminnan poliittisesta merkityksestä. Tapahtuman lähtökohtana oli havainto siitä, että alakulttuureihin suhtaudutaan usein yksioikoisesti joko vähätellen tai liioitellen niiden yhteiskunnallista muutosvoimaa, ja anarkistiryhmä Pikimustan jäsenet tahtoivat osaltaan ruokkia alakulttuurien poliittisten potentiaalien ja rajoitteiden tarkempaa tarkastelua. Vastakulttuurin viittaa uhmakkaasti liehuttava punk valikoitui paneelin lähtökohdaksi ja ns. case-esimerkiksi, mutta keskustelussa puhuttiin myös paljon punkkia laajemmin monenlaisista alakulttuureista. Jo alkujuonnossa puheenaihe todettiin loputtoman laajaksi ja monitahoiseksi niin, että paneelikeskustelun tavoitteeksi nimettiinkin pikemminkin tuottaa laaja-alainen pintaraapaisu ja tarkastella teemaa pohtien muutamaa tulokulmaa, kuten taiteen ja politiikan välistä suhdetta, yhteisöllisyyttä poliittisena tavoitteena ja yhteisöjä poliittisina toimijoina. Akateemisen tarkkuuden tai pönötyksen sijaan vuoropuhelu tahdottiin pitää muutoinkin rentona ja saavutettavana. Myös keskustelun litteroinnissa on pyritty autenttisuuteen ilman turhaa kikkailua. Paneeli järjestettiin helmikuussa 2025 legendaarisella Vastavirta-klubilla, joka vietti juuri 20-vuotissynttäreitään. Kapakkakeskustelu käytiin hyväntahtoinen pilke silmäkulmissa, ja panelistit ja runsaslukuinen yleisö jakoivat sen aikana monet makeat naurut. Toivottavasti myös tekstimuodosta välittyy osa illan lämpimästä yhteisöllisyydestä.
Omistettu Kapulle, Viljamille ja Artolle.
Tampereella 20.10.2025
Pikimusta
Haluatteko aluksi kertoa teidän nimet ja hieman teidän suhteesta punkkiin, mahdollisesti muihin alakulttuureihin ja poliittiseen toimintaan laajasti ymmärrettynä?
Tytti: Mä olen Tytti ja soitan ja laulan bändeissä. Ehkä musiikki jota mä ja mun yhtyeet esitetään, ei ole tunnistettavimmin punkkia, enemmän tämmöstä indie-pop-elektroninen, mutta punk on ollut se yhteisö, jossa on uskaltanut edes yrittää tehdä jotain. Tai kun on pitkään haaveillut oman taiteen tekemisestä ja esittämisestä, niin punk on ollut mulle se ensimmäinen ympäristö, jossa siihen on tarjoutunut mahdollisuus ja oikeanlaiset ihmiset, jotka jakaa samanlaisen ulkopuolisuuden tunteen.
Toim.huom. Tytti tekee musiikkia sooloartistina nimellä Ty Roxy sekä bändeissä Modem, Kissa, Ghost world, Plastic tones ja Tamara Luonto.
Jokke: Mää oon Jokke, huudan ja soitan bändeissä, järkkäilen keikkoja ja oon myös takapiruilemassa kaikenmaailman festarijutuissa sun muuta vastaavaa. Yleisesti alakulttuurit on lähellä sydäntä, olen tollanen alakulttuuridiggailija ja punk on ollut ehkä ittelle se selvin. Oon löytänyt sen saman ulkopuolisuuden kokemuksen ja sen miten se ollaan jaettu, niinkuin Tytti tossa sano. Mutta sitten samaan aikaan fiilistelen ulkopuolisena kaikenmaailman graffitikulttuuria, räppikulttuuria ja vaikka en todellakaan ole mikään tamppaaja, niin myös teknomeiningeissä on semmosta omaa, ihanaa anarkistisuuttaan.
Toim.huom. Jokke soittaa ja laulaa bändeissä, mm. Influenza, Degenerados ja Tilanne päällä, aiempia orkestereita Kuolleet Kekkoset, Kylmänviha, Kärzer ja Tuhoon Tuomitut. Ollut mukana järjestämässä mm. Puntala-rockia, Mustaa Pispalaa, Kaikenlaista harmia- festiä ja Tampereen punk piknikiä, sekä ollut mukana kaikenlaisessa punk-ja alakulttuurikkailuissa monissa eri rooleissa. Lisäksi toiminut Anarkistisessa Mansen Mustassa Ristissä sekä tehnyt Palestiina- ja Ukraina-solidaarisuustyötä.
Elvis: Mä oon Elvis, oon löytänyt punkin teini-ikäisenä 90-luvulla, kun menin Rauhanaseman punk-keikalle ja olin silleen että wau, täällähän on ihanaa. Olin käynyt aikaisemmin jollain black metal-keikoilla ja se tunnelma oli aivan toista. Vaikka ysäripunkkibändit ei kaikessa poppisuudessaan ollut itelle niin musiikillisesti mieleen, mutta se meininki. Ihmiset menee ja tekee yhdessä ja juttelee keskenään ja ei ole sellasta, et “uu tuol on artisti” ja sen kaverit ja sitten on jotain teinejä, jotka jotain moppaa lattiaa. Että kaikki sitten moppaa lattioita ja se oli mun mielestä tosi ihanaa. Mä oon ollut Vuoritalolla Helsingissä mukana jutuissa ja järjestämässä Katu on punkia 2007-2012 ja erilaisia tukikeikkoja Helsingin yliopistolla, erityisesti Anarkistisen mustan ristin vankitukikeikkoja. Oon ollut mukana myös kulttuuriosuuskunta kasikakkosessa, jos joku sellaisen vielä muistaa. Tätä nykyä asun semmosessa paikassa, josta en oo oikein löytänyt itselleni punk-seuraa, niin nyt toteutan näitä maailman muuttamisen haluja lähinnä eläinoikeus-ja ay-jutuissa. Kuuntelen silti punkkia ja käyn jonkun verran keikoilla. Oon ollut kahdessa eri bändissä, josta molemmat on aika kuopattu valitettavasti.
Toim.huom. Elvis on soittanut ja laulanut aiemmin bändeissä Heterofobia ja Hyggelig. Elvis on tehnyt pitkään vankitukityötä Vantaan Anarkistisessa Mustassa Ristissä, lukuisia järjestänyt solidaarisuuskeikkoja ja -tapahtumia, mm. Katu on punkia Helsingissä sekä ollut mukana kaikenlaisessa anarkistisessa toiminnassa vuosien varrella.
Ville (haastattelija): Mä oon Ville ja oon täällä Pikimusta-anarkistiryhmän järjestämän paneelin puitteissa juttelemassa teidän kanssa. Omasta taustasta sen verran, että oon ollut rapiat 15 vuotta mukana kaikenlaisessa anarkistisessa toiminnassa, muussa aktivismissa ja erilaisissa kamppailuissa. Yhtä kauan tai vielä kauemmin oon ollut tekemisissä punkin kanssa. Mulla on kyllä tosi lämmin ja rakkaudellinen suhtautuminen sekä punk- että myös hiphop-alakulttuuriin, mikä on ehkä itelle se lähtöpiste ollut. Diggailen paljon alakulttuurijuttuja ja ajattelen, et ne on myös tosi kiinnostavia poliittisen toiminnan tekemisen kenttiä.
Jos mietitään punkkia ja musaskene-alakulttuureja taiteen muotona ja taiteen tekemisen kenttinä sekä taiteella vaikuttamista. Voiko taiteella vaikuttaa ja ottaa kantaa? Varmaan aika ilmeinen että voi ja siihen varmaan pyritään, mutta miksi tehdä poliittista musaa, punkkia tai muuta, esim. indiee, miksi tehdä musaa, joissa lauletaan vähän ikävistäkin jutuista. Tai miksi kuunnella sellasta? Mitä te kelaatte tästä ja onko taiteella mitään väliä poliittisesti?
Tytti: Tähän tekee mieli taas sanoo, että kaikki on poliittista. Se havahtuminen siihen että kuitenkin teen kappaleita joissa on teksti, kaiken ei tarvii olla niin alleviivaavaa ja suoraa, että se on myös tilaisuus käyttää se tila jonkun asian ilmaisemiseen, jota voi olla hyvä purkaa itselleen tai yleisesti. Koska kun sä teet taidetta ja musaa ja esität sitä, niin se on julkista toimintaa ja se on aina poliittista mun mielestä.
Elvis: Mä mietin tätä etukäteen, että jos kysytään onko punk taidetta, niin pitäis varmaan ensin määritellä mitä on taide, koska sehän on tosi epäselvä asia mun mielestä. Mulle itselleni helposti taiteesta tulee mieleen ne arvotaulut seinällä pölyttymässä. Vai onko se taide itseilmaisua, jotain sanottavaa ja jotain mitä haluu jakaa muille? Tai voiko taide olla sellasta, mitä ei ikinä näytä kellekään? Kyl mä ehkä ite ajattelisin, että punk on ehkä semmonen ITE-taiteen hengenheimolainen, sellanen joka ei kelpaa tai jota ei oteta taidemuseoihin samalla tapaa kuin punk musiikkina ei päädy Finlandia-taloon. Toivottavasti. Tai voiko se päätyä, onko se enää punkkia jos sitä soitetaan Finlandia-talossa tai Hjallis-areenalla?
Jokke: Mä jäin miettimään tota kysymystä tosi paljon, tää oli ehkä ittelleni vaikein näistä. Vaikka soitan punk-bändeissä, en ehkä ajattele itseäni taiteilijana. Mutta sitten taas samaan aikaan se taide-sana, että siinä aika usein on sellanen aika elitistinenkin klangi, niin semmonen sisäinen vastarannan kiiski on sillee et vittu itseasiassa mehän ollaan kyllä taidetta. Että ette te tuu määrittelemään, että mitä se on. Jos jakaa, että siinä on se instrumentaalinen puoli, mutta että kyllähän punk-lyriikkakin on välillä ihan helvetin nerokasta ja todella kaunistakin, vaikka se välillä olis minimalististakin. Mun mielestä se voidaan ihan nähdä taiteena. Toivottavasti me ei nähdä sitä punkkia siellä jossain Ateneumissa sun muuta vastaavaa, mutta että sillä on omat kenttänsä ja fooruminsa, jossa sitä voidaan tuottaa. Jäin tosi paljon miettii tätä taide-näkökulmaa ja mitä taide on ja dängädängädää, niin se mitä punk itselle antaa ja on antanut, on sellasta tietynlaista toivoa. Vaikka samaan aikaan sanotuksissa käsitellään niitä epäkohtia mitä me nähdään ympärillämme, niin siinä on semmonen nurinkurinen että se antaa myös toivoa. Varsinkin jos kuulet vaikka jostain aivan toiselta puolelta maailmaa, että ihmiset keskustelee aivan samoista ongelmista vaikka ne esiintyisikin paikallisina. Ymmärrät että ei helvetti, me ollaan yhdessä tässä hommassa. Niin se antaa sellasta toivoa.
Elvis: Ai niinku samanhenkisiä ihmisiä, että siinä on samaa perusjuttuu, että missäpäin tahansa sä asut tai missä historiallisessa ajassa elät?
Jokke: Joo ja mun mielestä se validioi ylipäänsä vaikka semmosia omia epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, että joku muukin ymmärtää että tää asia maailmassa on aivan viturallaan..
Tytti: Mun mielestä toivo on tärkeä termi tässä tai sitä tarvitaan. Se tuntuu olevan jotenkin trendikästä semmonen nihilismi ja kyynisyys, että millään mitään me tehdään ei ois mitään vaikutusta. Mun mielestä siihen saa ja pitää uskoa, että sillä on jotain merkitystä mitä me tehdään ja me voidaan vaikuttaa asioihin vaikka ollaan kaikki niin pieniä ja meiän yhteisöt on pieniä. Se pitää hengissä, että me voidaan vaikuttaa asioihin, se toivo. Ja että on myös muita samoin uskovia ja toimivia ihmisiä kaikkialla niin monessa paikassa maailmassa.
Elvis: Mä oon tosta ehdottomasti samaa mieltä, koska kyl se epätoivo tulee myös siitä että muut ei välitä niistä samoista asioista eli se että puhutaan niistä ongelmista, että hei on joitain ihmisiä jotka välittää tästä asiasta ja joita kiinnostaa.
Ville: Hyvä kun lähitte vähän avaa sitä, että miks se on tärkeetä. Mä oon siis samaa mieltä, mutta miksi se on tärkeetä tehdä tai kuunnella lauluja epäoikeudenmukaisuudesta? Kyllähän se vois aika äkkiä flippaa kyynisyyteen, mutta siinä onkin semmonen yhteisö, yhdistävä tekijä. Te viittasittekin jo vähän siihen, että kaikki on poliittista ja on poliittisia valintoja mihin käytät tilaa. Miksi te teette jotain poliittista, eikö vois tehdä lauluja vaikka rakkaudesta?
Elvis: Sekin on poliittista! Rakkaudesta laulaminen on poliittista!
V: Mut miksi tehdä lauluja epäkohdista, vaikka suoraan jostain eläintuotannosta tai demokratiasta tai tommosista aiheista, eikö vois tehdä lauluja vaikka jäätelön syömisestä? Mikä sekin ois tietty poliittinen valinta.
Tytti: Onks se lehmänmaitoperästä se jäätelö vai.. Keneltä se maito on varastettu?
Elvis: Ja kuka sen on tehnyt? Paljon ne jätskikiskamyyjät saa palkkaa? Millaset työehdot niillä on?
Ville: Niin ei helppoo tehdä lauluja jäätelöstäkään.
Elvis: Sitä paitsi, eikö Bad Jesus experiencellä ole biisi jäätelön syömisestä? Se kertoo semmosesta eskapismista mun nähdäkseni, että siellä vaan syödään jäätelöö ja ydinräjähdys tulee, jos nyt ihan oikein olen tulkinnut. Taidetta kun on.
Ville: No miksi te kuuntelette semmosta musaa? Tai teette?
Jokke: No ehkä tohon tekemiseen ennemminkin, mun mielestä on ylipäätään tärkeetä semmosessa poliittisessa toiminnassa että meil on erilaisia mahdollisuuksia tehdä sitä. Kaikilla ei oo mahdollisuutta lähtee vaikka johonkin mielenosoituksiin erinäisistä syistä, kaikille vaikka kaikenlainen erinäkönen nettiaktivismi ei oo semmonen juttu mikä puhuttaa. Ja sitten ittelle se on ehkä ollu luonnollisin tapa viestiä omaa poliittisuutta ja omaa maailmankuvaa, että senhän voi tosi monilla muillakin tavoilla, vaiks jossain zinekirjottelussa sun muuta vastaavaa, miksipä ei. Että mun mielestä punkissa ja ylipäätään alakulttuureissa on mukavaa se, että siellä on tosi paljon erilaisia vaikuttamisen keinoja, sä voit sieltä vähän poimii sen oman juttus joka puhuttaa. Ittel punk-bändeissä soittaminen on vaan nyt ollut luonnollisin tapa.
Tytti: Niin miksi, jos nyt biisien tekstejä mietitään, kaikki omat tekstit ei käsittele välttämättä niin suoraan vaikka vaurauden epätasaista jakautumista tai eläinteollisuutta, mutta näistäkin asioista olen halunnut lauluja kirjoittaa ja itse ilmaisen asioita, jotka vaivaa mua ja herättää mussa tunteita. Ja ite teen tosi kevyttä pop-musaa niin jotenkin tää kontrasti siinä, että ne poliittiset sanat ja sitten se musa voi kuitenkin olla tosi tanssittavaa ja kevyttä. Että miten ne käy yhteen. Tämmönen aivopesutekniikka on käytössä.
Elvis: Mun täytyy kyl sanoo, että mä kyl tykkään siitä särökitarasta ja räkäsestä huudosta ja kirkumisesta…
Tytti: Mäkin.
Elvis: Että ei semmonen tosi tuotettu poppi, missä sama tuottaja ja kaikki bändit kuulostaa samalta, jotku tekee ne biisit jollekin. Että ei semmonen teollinen musiikki vaan kiinnosta, ei se sillee vetoo samalla tavalla. Ei se vaan tunnu samalta.
VIlle: Onko musa vaikuttanut teihin poliittisina toimijoina? Ootteko saanut ideoita tai inspiraatioo? Voin ainakin omasta puolestani kertoo, että jos tuolla Vastavirran alakerrassa joku keikalla vetää spiikin ja sen jälkeen äkäsen biisin kansanmurhasta, niin kyl mä suutun siitä hyvällä tavalla, menee ihon alle. Tai kun mä bailaan tuolla alakerrassa vaikka Modemin tahtiin että kenenkään ei pitäis olla miljonääri, niin vitsit että on hyvä ja ilonen, yhteisöllinen fiilis. Voiko musalla vaikuttaa? Puhuttiin aivopesusta?
Tytti: Lähettiin tästä taiteen määrittelystä, hyppään vähän taaksepäin että itsekään en haluis kutsua itseäni taiteilijaks tai se mitä tekee niin taiteeksi, mutta jotenkin yks taiteen määritelmä on se, että se välittää tunteen, on se sitten raivoa tai semmosta voiman tunnetta siitä että me ollaan yhdessä. Tai että voi huutaa yhdessä yleisön kanssa yhteen ääneen, niin se on tärkeetä. Sitä mitä itsekin saa musiiikista, se buustaa ja synnyttää tunteita ja on siihen kytköksissä aina. Ja tunteista voi lähtee se muutos tai päätös lähtee tekee jotain.
Jokke: Mä ajattelen ehkä vaikuttavuutta yksilötasolla, että yhtenä kohtana tais olla että voiko punk kaataa kapitalismin tai jotain muut vastaavaa, toivottavasti voi jonakin päivänä, mutta homma on se että se tekee vaikutuksen yksilöihin ja sitten ne voimaantuu ja lähtee eteenpäin. Tänään kun pyörittelin noit kysymyksiä, niin tuli mieleen mun oma sisäänheittobändi Aivolävistys, joka sillee sarkastisesti sanoen on semmonen hyvä punk-katalogi, että kuuntelet levyllisen biisejä niin tiedät mikä maailmassa on viturallaan ja suututtaa sitten siinä samalla toimimaan.
Elvis: Mä ajattelisin, että mulle on poliittista semmonen tee se itse-kulttuuri, kulutuskriittisyys ja ettei oo erikseen niitä järjestäjiä ja toiset ihmiset tulee maksavina asiakkaina paikalle. Ja kyl mä ajattelisin tai oikeestaan jopa väittäisin, että punk-skenessä korostuu se mikä juuri sillä hetkellä yhteiskunnassa on eniten vialla. Tarkotan, että korostuu sellasena vastareaktiona. Varsinkin sillon ehkä vielä seitkytluvulla kun on ollut jonkinlaisen yhtenäiskulttuurin rippeet jäljellä ja on ollut aika paljon voimakkaampi sosiaalinen kontrolli, niin sillonhan tosi paljon punkbändit laulo semmosesta henkilökohtasesta vapaudesta, että mun ei ole pakko tehdä niinkuin määrätään tai että mun ei oo pakko noudattaa jotain tiettyä urapolkua tai elämän eri etappeja. Ja nykyään kun me eletään tietyllä tapaa sellasessa yksinäiskunnassa ja yhteiskunta on hirveen kilpailuhenkinen, niin sitten paljon enemmän korostuu yhteisöllisyys ja me-henki. Että kyllähän se poliittisuus näkyy siinä mielessä, vaikka kaikki ei ois suoraa sellasta ismi-poliittista.
Ville: Tästä liu’utaankin teiän kelojen myötä toiseen näkökulmaan, että voiko punkin tai muiden alakulttuurien ympärille syntynyt yhteisö itsessään olla poliittinen tavoite tai voiko se olla merkityksellistä rakentaa jotain yhteisöjä yhteiskunnan vastakohdaksi? Onko alakulttuurit teille mielekkäitä yhteisen tekemisen tapoja ja ootteko löytänyt yhteisöjä?
Tytti: Joo, ehdottomasti. Tai just tälläsessä yhteisöllisessä, kollektiivisessa toiminnassa, että miten keikkoja järjestetään tai tehtäviä jaetaan tai sellanen. Että kaikki ponnistelee sen yhteisen päämäärän hyväksi ilman mitään hyödyn tai voiton tavoittelua. Vaan sen asian vuoksi tai yhteisyyden vuoksi, se on kai koko ajan enenevissä määrin radikaalia individualistisessa ja kilpailuhenkisessä kulttuurissa ja maailmassa.
Jokke: Joo kyl mää itte kanssa nään, et tämmösessä ajassa missä me eletään on todella tärkeetä löytää niitä yhteisöjä. Mää oon jotenkin miettinyt kun me puhutaan, että me tarvittais yhteisöjä, että ehkä se ongelma onkin että kun me mietitään yhteisöjä, niin me mietitään jotain sata vuotta sitten olleita yhteisöjä. Semmosia ei ikävä kyllä varmaan koskaan tuu enää olemaan, ne yhteisöt on paljon löyhempiä, mutta sitten samaan aikaan itteeni lämmittää punkissa se kansainvälisyys. Ja kun mainitsit keikkojen järkkäämisen, se että kun lähetään vaikka kiertuehommiin, niin se vaatii aivan älyttömästi ihmisiä ja panosta siihen. Pitää olla joku hullu, joka vuokraa punk-bändille pakun, pitää olla joku hullu kun lähtee ajamaan sitä punk-bändiä, ne kaikki tyypit kun tekee bändisafkat, majoittaa, tekee keikkajulisteet, tekee miksaukset sun muut vastaavaa. Se pelkästään on jo ihan älyttömän voimaannuttavaa, että oot tommosessa yhteistyössä mukana, vaikka me ei varsinaisesti edes tunneta toisiamme. Jaetaan jonkinlainen löyhä ajatus, että hei sul on toi sama pätsi kun itselläni on. Että se on tämmösessä ajassa ihan älyttömän tärkeetä, että me löydetään sitä yhteisöllisyyttä.
Tytti: Joo ja sit se vastavuorosuus siinä, että joku tekee sulle ton Japanissa ja sitten ne tulee tänne ja sä teet vuorostasi. Tai se ystävällisyys, sitä on vaikee käsittää että joku tekee semmosen työn. Tai että se on palvelus joka palautuu. Ja sitä on kiva tehdä.
Elvis: Ihmiset majottaa sut niitten kotiin ja vie jonnekin syömään, että kyllähän siinä on tosi paljon mitä tehdään täysin tuntemattomien, samanhenkisten ihmisten eteen. Kansainvälisyys oli kyl tosi tärkee pointti ja varsinkin se, että sehän on ennen mitään internetiä yleistymistä jo ollut, kirjeenvaihtoa ja muuta, että se kansainvälisyys on kyl tosi tärkee. Ja mä mietin että mikä vaikutus jollain Vuoritalollakin oli Helsingin Käpylässä, kun sinne eksyityi niitä alueen nuoria ja löysi punkin sitä kautta, niin kyllähän se voi oikeesti vaikuttaa ihmisten elämään aika paljonkin. Ja sitten jos ajattelee jotain Katu on punkia, kun ihmiset tulee siihen mukaan ja löytää itestään uusia taitoja tai ne voi oppia jotain, niin se on tosi mageeta. Mäkin oon huutanut jotain “haista paska, Suomi” jossain Kelan rappusilla, niin sitä voi sitten horista jossain vanhainkodissa.
Ville: Te löysitte aika kivoja kulmia yhteisöllisyyteen, että yhydessä toimiminen on jo tosi poliittista tässä ajassa. Ja korostuu entisestään äärimmäisen individualistisessa, meitä toisistaan repivässä ja vastakkainasettelevassa ajassa. Se että tehdään yhdessä juttuja, häivyttää sellasta tuottaja-kuluttaja, kauppias ja ostaja-asetelmaa.
Mites sitten punk politiikan tekemisen kenttänä? Jos mietitään punkkia tai muita alakulttuureita, joita voi ajatella myös vastakulttuureina, nehän myös tekee politiikkaa sisällään. Te viittasitte siihen talkoo- ja diy-henkeen, jonka voi nähdä poliittisena vaikuttamisena, mutta punkin piirissä harrastetaan paljon poliittista vaikuttamista. Tässä ollaan puhuttu kadunvaltauksista ja on paljon kaikkia solidaarisuushommia, turvallisempien tilojen käytäntöjen luomisia ja tämmösiä. Mitä te ajattelette näistä tai onko teillä kokemuksia tälläsistä? Sähän Elvis puhuit jo kaupunkitilan haltuunotosta, mitä mieltä ootte, tehäänkö punkin piirissä politiikkaa?
Elvis: Kyl mä ajattelisin, että jos me halutaan muuttaa maailmaa tai meidän yhteiskuntaa niin meidän pitää tehdä se yhdessä. Mun mielestä semmoset yksinäiset sankarit on aina enemmänkin sellasia keulakuvia, että kyllähän se vaatii ne kaikki muut ihmiset sen kanssa. Että se semmonen sankariaktivisti on vaan harhaa, mutta mediahan rakastaa semmosta että ne nostaa jonkun yhden ihmisen framille ja sitten se esittelee vaatekaappinsa. Että me tarvitaan se järjestäytyminen ja joukkovoima mihin tahansa mitä me halutaan tehdä. Ja se on aina poliittisessa toiminnassa tietty tasapainottelu, että paljonko pystyy antamaan itsestään. Pitää myös siis huolehtii itsestään, se ei oo mikään helppo juttu. Ja varsinkin jos innostuu jostain tai kokee jonkun asian tosi tärkeeksi, kyllähän kaikki ne burn outit ja kolmekymppisenä eläkkeelle jäämiset tietää, ne on varmasi tuttuja. Että sekin semmonen osa sitä yhdessätekemistä, että tajuaa ettei itse ole korvaamaton. Vaikka me kaikki ollaan tärkeitä, niin me ei olla korvaamattomia.
Jokke: Ihan kauheella aasinsillalla, mutta henkilökohtasesti rakastan järjestää tukikeikkoja ja se on ollut semmonen tajuaminen jonka sain joitain vuosia sitten, että jos tälläsellä räime-musiikilla pystytään saamaan ihmisiä tänne, niin miksei sitä vois hyödyntää rahankeräämiseen ja muuhun vastaavaan. Että vaikka se saattaa olla pisara valtameressä, niin mä väitän että on tärkeetä, että on kokemus etttä pystyy ees jollain tasolla vaikuttamaan asioihin, edes muutamien yksilöiden elämiin. Että tukikeikat nään kyl sellasena poliittisena toimintana, joka punkissa ja alakulttuureissa korostuu.
Tytti: Tukikeikkoja kannatan ja sen lisäks, että siinä kerätään rahallista tukea tiettyyn kohteeseen, johon tarvitaan, mutta myös se, että kokee tekevänsä yhdessä jotain tärkeää. Semmonen tärkeä yhteisöllisyyden kokemus, että ollaan ne, jotka tukikeikoille osallistuu ja tulee paikalle. Itse enemmän oon soittanut tukikeikkoja ja mielenosoituskeikkoja, poliittisia festareita, mutta järjestäjän roolissa en oo niin paljoa ollut. Mutta ihailen teitä, jotka järjestätte ja kaikki kunnia teille.
Ville: Tässä tuli paljon hyviä pointteja. Puhuitte että voi löytää yhteisöstä voimaa tai että musajutuista mennään mielenosoituksiin soittaa keikkaa tai tukikeikoille ilmaseks tai puoli-ilmaseks. Eihän kaikki tee semmosta että nekin on aika isoja valintoja. Ja että mennään tukikeikoilla yhdessä kuuntelee musaa ja sillä kerätään rahaa, että se onkin sellanen jaettu joukkovoimakokemus. Että ne voikin olla sellasia tekemisen kenttiä ja taas palataan siihen yhteisöllisyyteen. Kuka tahansa voi laittaa mobilepaylla vaikka Lääkärit ilman rajoja-järjestölle ja kannattaa laittaakin, mutta se on sellanen yksilöllinen teko, mutta että onkin sellanen jaettu poliittisen voimaantumisen kokemus.
Elvis: Just kun mainittiin nää solidaarisuuskeikat, itellä oli motivaationa järjestää poliittisten vankien tukikeikkoja kun esimerkiksi tajusi että Venäjällä, tyypit jotka on vastustanut Putinia, voi joutua vankilaan ja saada syytteet ekstremismistä ja saada tosi pitkiä tuomioita. Ja he ei saa edes ruokaa tai vessapaperia ilman rahaa. Heidän perheet voi olla aika köyhiä, että sillä rahalla mitä me pystytään aika helposti keräämään sillä että jättää yhden tuopin illassa ostamatta ja laittaa sen sinne, niin sen vangin elinolosuhteet paranee. ja jopa et kuoleeko se vanki johonkin keuhkokuumeeseen siellä vankilassa vai ei kenties. Ja tottakai sen lisäksi että se on keikka, niin siellä on mahdollisuus ihmisillä saada tietoa siitä keissistä. Ihmiset voi kirjottaa vaikka vangille tukipostia, että sillä on oikeesti ihan konkreettisia vaikutuksia. Ja kun me ei voida valita sitä mihin me synnytään ja millasiks me synnytyään, niin jossain toisessa tilanteessa se vois olla kuka tahansa meistä, joka on siellä tyrmässä on. Et niillä meidän suhteellisen pienilläkin asioilla voi olla suuri merkitys.
Jokke: Mainisit aikasemmin tämän median rakastaman superaktivistin hahmon, että se on ylipäänsä yks hirveimpiä asioita aktivistiskenelle että me luodaan tämmösiä hahmoja. Mainitsit vankitukikirjeiden lähettämisen ja mitä oon kuullut, niin ne on elämääkin isompia juttuja. Se vie viis minuuttia kun kirjotat sen kirjeen. Poliittisessa toiminnassa on se että kun lähdetään miettii miten me kaadetaan se kapitalismi, toivottavasti kaatuu joskus, mutta ne on aika pieniä loppujen lopuks ne eleet joilla me pystytään vaikuttamaan. Saanko antaa mainospuheen?
Ville: Ehdottomasti.
Jokke: Me pienen kollektiivin kanssa järkättiin viime kesänä kasaan 39 suomalaisen punk-bändin Palestiina-tukikasetti ja se oli ihan loistava esimerkki just tästä yhteisöllisyydestä. Se lähti vähän lapasesta, meil ei pitänyt tulla 39 bändiä, mutta bändit halus lähtee siihen mukaan ja me jouduttiin tekee tuplakasetti siitä. Siinä yhtälailla, ihana Andrea teki meille ilmaseks kannet, Sanni, ihana ihminen Jyväskylästä teki miksaukset ja masteroinnin . Julkastiin myös zine siihen kylkeen ja se kyllä kosketti, kun siihen zineen tuli pieni pätkä tieteellisestä artikkelista, joka käsitteli siionismia ja kolonialismia Palestiinassa ja nää akateemikot, jotka asuu Palestiinassa oli ihan ihmeissään että miten te ootte löytänyt meidät. Ja miten ihanaa että jotku random-punkkarit Suomessa haluu lähtee ostamaan sitä kasettia ja osallistumaan sen tekemiseen ja vaikka siitä ei tullut miljoonia, siitä tuli yli 2000 euroa massia. Kyllähän se oli semmonen sydäntä lämmittävä homma, tajus että ihmiset ihan oikeesti välittää tästä asiasta.
Ville: Tosi hyviä esimerkkejä siitä, että kyllähän me voidaan yksin pipertää ja kannattaakin pipertää, mutta se on kyllä yksinäistä ja pieneks jää, mutta yhdessä voidaan tehdä enemmän. Mitä te kelaatte siitä, että onhan punk-skenessä ja muissakin alakulttuureissa meininki muuttunut aika paljon, ihan munkin mukana olon aikana. Kyllähän edelleen kuulee kun joku ölisee, et tää on punkkii kun mä käyttäydyn ihan päin persettä, mutta se ei oikein kestä enää tarkastelua eikä sille nyökytellä enää ympärillä. Kannattaako vaikuttaa myös niihin käytöstapoihin yhteisössä, onko se poliittista miten me kohdellaan toisiamme? Viittaan nyt vaikka turvallisemman tilan periaatteiden yleistymiseen, joka on tapahtunut aika nopeesti. Parin vuoden aikana tapahtui semmonen käänne.
Jokke: Ylipäätään todella monet aiheet mitä punk-lyriikoissa on ollut esillä vuosikymmenet, vaikka sukupuolten välinen epätasa-arvo, eläintenoikeudet ja ympäristökysymykset tai ylipäänsä sellanen antikapitalistinen näkövinkkeli, että nehän on nykyään ihan peruskauraa mainstremissakin. Mä en olis ikinä uskonut 15 v sitten kuinka paljon kasvisruokailu normalisoituu, yhtenä esimerkkinä. Ja sitten niihin turvallisempiin tiloihin, haluan taputtaa punk-skeneä päähän, sillä väitän että ylipäätään turvallisemmista tiloista alettiin puhua punk-skenessä aika lailla ekana ja sitten se alko leviämään muihin instituutioihin, kouluihin, työpaikkoihin ja muuta vastaavaa. Että tollasiin asioihin kiinnitettiin huomiota punk-skenessä ennen kuin valtavirrassa. Ootteko samaa mieltä?
Yleisö: Ei olla, koska ennen punkstoota oli metoo ja sen jälkeen vasta alettiin kiinnittämään huomioo, kun asia oli valtavirrassa.
Elvis: Näinhän se on kuten vaaleanpunainen jänis yleisössä kertoi, että punkstoo tuli metoon jälkeen, mutta niitä turvallisemman tilan periaatteita oli käytössä keikoilla jo ennen sitä ja siitä asiasta jonkin verran myös keskusteltiin, mutta sieltähän se siis tuli. Mun käsittääkseni ja korjatkaa, jos oon väärässä, mutta esimerkiks joku metaltoo ja hiphoptoo ei onnistunut yhtään niin hyvin kuin punkstoo
Jänis yleisössä jatkaa: Punkstoo onnistui hyvin, ei siinä ole mitä vikaa, mutta älkää silti väittäkö että punkstoo tuli ensin.
Elvis: Ei väitetä, olen samaa mieltä kanssasi, mutta muissa alakulttuureissa siihen asiaan ei suhtauduttu yhtään niin vakavasti kuin punk-skenessä.
Tytti: Joo kyllähän se muutti kaiken ja oli sellanen iso käänne. Tai että kun sieltä valta-asemastaan otettiin alas monia ihmisiä, jotka oli enemmän tai vähemmän tietoisesti käyttänyt sitä väärin ja käyttäytynyt satuttavasti muita ihmisiä kohtaan, niin se teki aika ison jäljen.
Elvis: Sanoisin että punkstoo on antanut meille kaikille enemmän eväitä siihen häiritsevään käyttäytymiseen puuttumiseen. Että eihän se vaikuttanut vaan niihin muutamaan ihmiseen, jotka pudotettiin jalustalta vaan että on nykyään paljon helpompi puuttua johonkin tilanteeseen eikä sitä sivuuta, tai että sitä ei jää miettii että mitäs siinä nyt tapahtu.
Tytti: Joo se tärkein tulos ei ollut se, että tietyt tyypit heitetään pihalle vaan että kaikki kiinnittää enemmän huomiota omaan käytökseensä ja siihen mitä ympärillä tapahtuu. Suostutaan näkemään se mitä keikoilla tapahtuu eikä suljeta silmiä niiltä asioilta.
Jokke: Ylipäätään punkstoon ja turvallisempien tilojen poliittisuuteen, niin väitän että näin yksilökeskeisessä maailmanajassa ja kun ihmiset ei oo niin paljon enää tekemisissä toistensa kanssa, niin lempeys muita ihmisiä kohtaan on jo vitun radikaalia. Kiltteys ja huomioonottavuus mun mielestä on poliittista, mutta myös se on sellanen poliittisen toiminnan pakollinen pilari, että eihän siitä tuu yhtään mitään jos me yritetään toimia yhdessä ja me ollaan aivan mulkkuja toisillemme.
Elvis: Kyllä, mutta ei se aina oo niin helppoo ja ei me sillä tavalla olla valmiita ja vaikka me ajatellaan että seksismi on väärin tai että toisten ihmisten kohtelu huonosti on väärin, niin se ei automaattisesti poista meistä opittuja käytösmalleja tai koti- ja koulukasvatusta. Niin meidän pitää kehittää niitä työkaluja, joilla voidaan kehittyä paremmiksi versioiksi itsestämme, koska ei se oo helppoo ja kyl se on mun mielestä myös tosi tärkeetä punkissa, että me voidaan oppia asioita ja tehdä omasta ja muiden elämästä helpompaa.
V: Hyviä pointteja, että kaikki me ollaan keskeneräsiä ja meidän pitää kehittyä yksilöinä, mutta ei me kehitytä sillee että minä nyt mietin tämän asian, vaan että keskustellaan toistemme kanssa, saadaan palautetta ja opitaan toimii yhdessä. Sehän on suorastaan vallankumouksellinen ajatus, että me yhdessä oltais vastuussa toistemme hyvinvoinnista. Eikä se ookkaan niin, että joku muu päättää miten nämä asiat menee ja miten me voidaan. Tarkkakorvaisimmat kuulijat ovat jo saattaneet kuulla, että poliittisuuteen lähdetään tässä keskustelussa aika laveella ajatuksella eli poliittisena pidetään kaikkea yhteiseen vaikuttamista, ei vaan kansanedustajana toimimista, kuten vaikka jopa yhteiskuntaopin tunnilla saattaa kuulla. Äänestäähän voi aina, siitä alkaa ja siihen loppuu poliittinen vaikuttamisemme.
Siitä päästäänkin meidän lopputeemaan, mites punk, alakulttuurit ja poliittiset liikkeet? Jokke mainitsikin jo että on mietitty et voiko punkilla kaataa kapitalismin tai lopettaa kansanmurhan, voiko alakulttuuritoiminnalla muuttaa maailmaa? Tää ei oo mikään suuri sosiologinen teoria, mutta mietitään että mitä se maailma on? Että on mun maailma, miltä musta tuntuu, mitä mä kelaan ja mitä mun elämässä tapahtúu. On toisten elämä, se on kakkosleveli eli miten meillä täällä menee tai vaikka Ruotsissa tai Syyriassa. Ja kolmas on rakenteet. Me eletään kuitenkin maailmassa missä on aika paljon rakenteita, jotka on tosi kipeitä, vaikeita ja vääriä. Esimerkiksi varallisuuserot, militarisaatio ja kaikki kapitalismiin kietoutuva shaiba. Voiko alakulttuuritoiminnalla haastaa tälläsiä voimia? Jos punk esimerkiksi ei ole mikään ismi, mikä merkitys näillä meidän touhuilla on tollasiin ja missä tulee rajat vastaan?
Elvis: Tässä aikasemmin sekä Tytti että Jokke mainitsi ulkopuolisuudentunteen, onhan sillä tosi paljon merkitystä jonkun ihmisen omalle elämälle, että se pääsee sellasesta arvottoman hylkiön tunteesta tai jopa ownaa sen, että olen arvoton hylkiö, mutta niin on mun sata kaveriakin. Että onhan se tosi tärkeetä, millanen elämä ja fiilis ihmisillä on. Mutta jos punkilla vois kaataa kapitalismin, sehän ois tehty jo, että eihän se oo niin helppoo. Mutta meidän pitää tehdä sellasia asioita joita me voidaan. Jos puhutaan näistä tukikeikoista ja muista mitä tässä mainittiin, niin eihän me voida tehdä muuta kuin mitä me jo tehdään. Kyllähän se kansainvälisen liikkeen luominen on tosi tärkeetä, mutta ei se koske vaan punkkia vaan kaikkia ihmisiä. Se että punkkarit on ollut tosi edustettuina tietyissä poliittisissa tapahtumissa ja aatekentissä, niin se ei ehkä tarkota että punk on juuri sitä, vaan se punkin kriittinen maailmankuva saattaa johtaa vaikka hallituksen vastustamiseen. Että saako tästä jonkun portti-teorian aikaseksi, että jos kuuntelet punkkia niin kohta saatat haluta kaataa hallituksen..
Yleisö: Hell yeah!
Jokke: Toivottavasti tää porttiteoria syntyy. Musta oli kiva kun Ville loi tän sosiologisen teorian maailmasta, itte olen Porista alunperin kotosin ja siel ei ollut juuri minkäänlaista punk-skeneä sillon kun mä oon ihastunut/rakastunut punkkiin ja punk kyllä piti mut järjissään siinä paskaisessa kaupungissa, jossa jouduin 18 vuotta viettämään. Ja punk antoi toivoa ylipäänsä ja sen kautta aloin tutustumaan ihmisiin, jotka 20 vuotta myöhemmin on vieläkin mun elämässä mukana. Ja kun olen yksilönä tässä maailmassa, niin se on mahdollistanut sen, että on pystynyt toimimaan. Mun mielestä ylipäätään taide ja kulttuuri ja punk, mahdollistaa semmosia vaihtoehtoisia maailmoja, joka on todella tärkeitä. Me ollaan jo rakenteellisesti sellasessa tilanteessa, että meiän on pakko alkaa miettimään jotain muita vaihtoehtoja. Ehkei kapitalismia saa suoraan vaan kaadettua, mutta että me voidaan alkaa kehittämään jonkinnäköisiä vaihtoehtoisia malleja, jolloin se kapitalismi ei ookaan enää niin iso osa meitä. Toivottavasti.
Elvis: Koska tärkeetähän on se, että ihmiset pystyy näkemään vaihtoehtoja kapitalismille. Koska sehän on se yleinen puheenparsi, et onhan kapitalismi vähän ikävää, mutta ei ole mitään muitakaan vaihtoehtoja.
Tytti: Ja onhan se taiteen tärkeä tehtävä, että voidaan kuvitella uusia maailmoja ja mahdollisia todellisuuksia. Vaihtoehtoja tälle järjestelmälle, jossa me eletään. Ja kuten jo alkuun sanoin, se toivo on tärkeää, että tällä on jotain merkitystä me tehdään. Aina varmaan vois sanoa, että voitais tehdä tehokkaammin ja paremmin, mutta ehkä me ollaan matkalla siihen. Tai että asiat edistyy.
Jokke: Anekdoottina, että kuuntelin pitkästä aikaa J.M.K.E.:tä ja jos oon ymmärtänyt oikein, niin heidän hittibiisillään “Tere perestroika” on ihan oikeesti ollut vaikutusta niihin aikoihin kun Viro on alkanut itsenäistymään Neuvostoliitosta
Elvis: Laulava vallankumous
Jokke: Niin, että taiteella ja punkilla ja alakulttuureilla voi olla merkitystä yllättävissäkin tilanteissa.
Elvis: Kyllä mä sanoisin, että ne on ollut esimerkiksi Katu on punkissa hienoja hetkiä, kun joku töölölöinen vanhempi herrashenkilö pysähtyy kyselemään mitäs täällä nyt tapahtuu, kadulla seistään ja meteliä pidetään. Ja sitten kun selittää, että tää on tällänen tapahtuma, me halutaan ite järkkää tälläsiä juttuja, ja kun sanotaan että jotkut Helsingin juhlaviikot on kaikille ja sit joku puolen tunnin esitys maksaa 50 euroa. Että me halutaan ite tehdä niitä juttuja, joihin meillä on varaa ja missä me voidaan kuulla toistemme juttuja. Niin kyllä siinä on saanut yllättäen aika paljon positiivista palautetta niiltä tyypeiltä, että ei me eletä missään tyhjiössä etteikö meidän ajatukset vois kiinnostaa muitakin, sellasiakin ihmisiä jotka ei välttämättä oo ilmiselvimpiä hengenheimolaisia.
Jokke: Kun mainitsit Katu on punkin, niin pakko kertoo anekdootti, en muista mikä vuosi se oli mutta se oli aika lähellä Tuomiokirkkoa ja siellä oli häät..
Elvis: 2011
Jokke: Ja siellä oli tämmönen tilanne, että hääparin pappa, joka oli hyvin huonossa kunnossa ja ei pystynyt kulkemaan jalan, joten hänen piti kulkea autolla, niin tää hääporukka tuli sanomaan, että hei anteeks, pappa on vähän huonossa kunnossa ja taitaa vähän pelätäkin teitä, että voitteko te avata tän tien hetkeks. Ja sitten hän pääsi ajamaan sen auton kanssa siihen Tuomiokirkolle ja se tilanne loppui siihen, että juuri vihitty pariskunta otti hääkuvia sillee että siel makaa 300 punkkaria taustalla.
Elvis: Sen voin sanoa vielä Katu on punkista, että kuulin tällä viikolla että sitä vuosien tauon jälkeen on tarkoitus ensi syksynä taas järjestää uudestaan. On se myös tosi hienoa, ite tossa alussa mainitsinkin, että mä oon ollut ite viimeisen kerran mukana siinä 2012 ja sitä kuitenkin järjestettiin sen jälkeenkin, että tollaset tapahtumat voi saada niin ison merkityksen että vaikka alkuperäisiä järjestäjiä jäisi pois, niin ihmiset haluaa jatkaa sitä. Ja haluaa mennä haastamaan sen kaupunkisuunnittelun ja autoliikenteen ja sellasen elitistisen taide- ja musiikkikulttuurin. Se on kyllä tosi hieno juttu.
Ville: Mä paholaisen asianajajamaisesti kritisoin sitä, että alakulttuuritoiminnassa on usein helppo myös käpertyä sellaseen omahyväisyyteen, että nyt ompelen antikapitalisti-pätsin mun rotsiin ja käyn kuuntelee keikkaa, missä sanotaan että systeemi on paska. Ja sitten lähen himaan ja oon sillee, että maailma muuttuu. Tää oli provokaatio, mutta ei ehkä ihan tuulesta temmattu, koska kapitalismihan ei kaadu sillä vaikka me kuinka monta pätsiä niitattaisi hihaan ja kävis kuinka monella tukikeikalla. Musta oli kiva miten te jo tiputitte hampaat suusta tältä kritiikiltä, että miten tärkeetä on kuvitella utopioita. Ja ei pelkästään kuvitella niitä taiteen keinoin, vaan myös alkaa elää sitä todeksi, rakentaa yhteisöjä ja tehdä niitä toisenlaisiks. Että sehän on myös sitä vaihtoehtojen luomista.
Jokke: Haluun vastata tohon kritiikkin sen kautta myös, että mitä sitten jos sä haluut vaan paskaisen viikon jälken käydä kuuntelemassa 3-4 hyvää bändiä, vähän rentoutumassa ja näkemässä ystäviä, tuntemassa sitä yhteisöllisyyttä sun muut vastaavaa. Että tossa sun provossa piilee se ongelma, että me yritetään palauttaa sitä, että yksilöiden pitäis muuttaa maailmaa. Yksilöt on mukana osana sitä jonkunnäköstä löyhää yhteisöä missä se muutos tehdään. Mutta jos sä et jaksa tehdä tällä viikolla mitään ihmeellisempää ku käydä “vain” siellä keikalla, niin antaa palaa.
Tytti: Ja mun mielestä se on jo aika paljon, että lähtee sinne keikalle.
Elvis: Todellakin.
Tytti: Itse asun Helsingissä, musta tuntuu että siel on niin paljon niitä keikkoja ja tapahtuu koko ajan jotain, niin helposti käpertyy sellaseen että ei mun tarvii mennä. Että ihmiset jää sitten kotiin kattomaan jotain suoratoistopalvelua tai jotain tollasta. Saa sitä kattoo leffojakin, mut että sä lähet ulos ja meet tsekkaamaan alakulttuurikeikkoja. Teitä tarvitaan, ihmisiä yleisössä. Ilman keikalla kävijöitä ei niitä olis järkee järkätä.
Elvis: Ja tässä taas päästään siihen ettei me voida olla mitään sankareita, jotka uhraa itsensä koska se ei vaan johda mihinkään, että just se mistä ollaan mainittukin sata kertaa, että se on se joukkotoiminta ja massaliike, että ihmiset yhdessä tavoittelee jotain, niin se on se millä ne hallitukset oikeesti kaatuu. Ja esim. lainsäädäntö muuttuu tai perustetaan yhteisöjä. Kyllähän tää baarikin on mun käsittääkseni punkkarien aikaansaama ja onhan tälläkin tosi suuri merkitys, jota kukaan tässä ei voi kiistää. Että ennemminkin täällä voi olla ihmisillä paljonkin kertomuksia, kuinka paljon merkitystä tälläkin paikalla on.
Ville: Ja jos mä nyt siteeraan itseäni tosta upeasta kolmiportaisesta teoriasta, niin helpompihan se on alakulttuureissa vaikuttaa niihin kahteen ekaan. Mä voin muuttaa mun elämää, mä meen raskaan duuniviikon jälkeen kiskasee pari keskiketterää, näkee frendejä ja kattoo jonkun hyvän keikan ja mul on parempi olo. Mä muutin mun maailmaa. Mä moikkaan niitä kavereita ja meil on kivaa ja vähän vaikutan muittenkin maailmaan. Ja supporttaan tällästä upeeta paikkaa kuin Vastavirta, joka todellakin on ollut iso ponnahduslauta myös monelle poliittiselle toiminnalle ja sen takia me haluttiin pitää täällä tää paneelikeskustelu, että täähän ei oo vaan keikkaympäristö. Ja sitten on vaikeempi muuttaa sitä kolmatta, niitä maailman rakennetta. Teillä oli ihania pointteja, miten utopioiden kuvitteleminen ja yhteisojen rakentaminen on älyttömän tärkeetä ja sitä kautta me voidaan muuttaa maailmaa. Mutta siinä on edelleen sellanen vaara käpertyä, pahoittelut jos joku loukkaantuu, mut sellaseen ekokylämäiseen käpertymiseen. Musta on tosi hyvä että perustetaan ekokyliä, mutta jos mä muuttaisin semmoseen ja saunatonttuna asuisin siellä, niin se paha maailma on edelleen ulkopuolella. Aika kohtuutonta että mä vaatisin iteltäni tai teiltä yksilöinä, että teidän pitäis nyt muuttaa tää maailma, että sehän on ihan mahdoton. Mutta sä mainitsit ne massaliikkeet, nehän taas toisaalta sitten. Mitä kelaatte tästä kolmiportaisuudesta? Mä vaan jatkan tätä provoomista.
Tytti: Niin se rakenteiden muuttaminen, että pitäiskö mennä parlamentarismin puolelle, pyrkii vaikuttaa lainsäädäntöön ja kerätä adressia kasaan, että se saadaan eduskuntaan ja saadaan hyväksyttyä. Mutta että yhdessä näihin asioihin ehkä tarttuu ja tulee allekirjoitettua se adressi. Se on aina vähän epämääräistäkin puhua niistä rakenteista, jotka määrää kaiken. Mutta niiden muuttamiseen pitäis keskittyä enemmän, mutta ehkä itsekin etsin keinoja miten toimia.
Elvis: Kyl mä sanoisin, että jollain yhdistystoiminnalla voi olla tosi iso vaikutus yhteiskuntaan, vaikka vaikutus voikin näkyä kaikkein eniten lainsäädännön muuttumisessa. Mutta tosiasiassahan sen yleisen oikeustajun tai sellasen pitää muuttua tosi paljon, ennen kuin lainsäädäntöä lähetään muuttamaan. Että sehän menee niin päin, eihän se oo niin että laki muuttuu ja sen jälkeen ihmiset on et aajoo, näinhän se menee. Vaan että jostain asiasta pitää tehdä yleisesti hyväksyttyä, jos ajattelee vaikka homoseksuaalisuuden poistamista rikoslaista, tai sitten negatiivista, kuten että lehmiä pidetään ympäri vuoden päästään kiinni. Että siitä pitää tehdä iso juttu, että tää ei oo ok näin, näin ei voi tehdä. Sitä asiaa pitää levittää ihmisten keskuudessa, pitää painostaa monelta eri taholta. Pitää tuoda niitä rakenteita näkyväksi, että kuinka paljon esim. tietyt elintarvikealan yritykset käyttää valtaa Suomen julkisten asioiden päättäjien keskuudessa ja kaikkia tälläsiä. Sillee asiat muuttuu, vaikka ne muutokset vois olla tosi pieniä ja vituttaa, että nyt tulee joku neljä senttiä lisää häkkitilaa, ou jes. Mutta sitähän se on ja me tarvitaan niitä välitavoitteita, koska muuten ihmisen psyyke ei kestä sitä.
Jokke: Mä en tiiä vastaako tää suoraan sun provokatiiviseen kysymykseen, mutta tuli mieleen mitä Tytti sanoi alkupuoliskolla miten punk ja alakulttuurit toimii usein sellasina ponnahduslautoina ja kenttinä, joissa pääsee kokeilemaan erilaisia juttuja. En nyt ala mainitsemaan nimiä, mutta kyllähän täältä Suomenkin punk-skenestä on lähtenyt tyyppejä, jotka vaikuttaa jonkintasoisessa politiikassa, ainakin kuntapolitiikassa on tyyppejä jotka muistan. Oslossa on sellanen Blitz-niminen sosiaalikeskus, joka on vallattu muistaakseni vuonna -82 ja heil on ihan uskomattoman hienot tilat, siellä on mm. paitapaino, radio, äänitysstudio, keikkamesta ja treenikämppiä. Juttelin joitain vuosia sitten Oslossa ystävän kanssa ja jos kattelet jotain Norjan Ylen tuottamia ohjelmia ja keitä siellä on valoissa, tekemässä ääntä tai kuvaamassa, niin siel on aika usein vanhoja Blitz-nuoria. Mä väitän, että alakulttuureissa pystyy kokeilee ja oppii uusia taitoja, jotka saattaa vaikuttaa maailman muuttamiseen. Olkoon se sitten poliittisessa tai taiteellisessa toiminnassa. Ja punkissa ainakin pyritään hierarkiattomuuteen ja olen kokenut ainakin itse, toivottavasti muut jakaa tän myös, tän hyvin kannustavana skenenä. Että kokeile erilaisia juttuja! Tää oli ehkä enemmän siellä yksilötasolla, mutta mun mielestä se ponnahduslauta oli hyvä, mistä puhuit alkupuoliskolla.
Elvis: Ja kun ihmiset oppii ottamaan tilaa itselleen ja sanomaan mitä ne haluaa, niistä voi olla hyötyä myös muissakin ympyröissä ku punk-skenessä. Että ei vaikka esim. jossain duunissa jää toisten jalkoihin tai joudu muitten paskaduunikupiksi, jos pystyy sanoo että tää ei oo musta reilua. Onhan silläkin merkitystä.
Ville: Ihania pointteja. Te esitteliltte monelta eri kantilta, miten voi vaikuttaa omaan elämään ja toistemme elämiin ja sitä kautta laajempaan kuvaan. Sitä kautta ne muutokset myös tapahtuu.
Päätetään tää meiän keskustelu tohon otsikon mukaiseen kysymykseen, että mitäs sanotte, voiko punkilla muuttaa maailmaa?
Jokke: Kuuntelin kauniitten poliisien punkkia punkeille-biisiä, siinähän snaotaan että punkilla ei voi muuttaa maailmaa ja kokoomusnuoret ei käy meidän keikoilla. Mutta kyllä mää tahdon väittää, et jos ei nyt sitä kapitalismia pysty kaatamaan, niin pystyy olemaan vastarannan kiiski ja piikki status quon lihassa, mikä on tärkeetä.
Yleisö: Punkilla pystyy muuttaa ittensä ja sehän muuttaa maailmaa ja miten maailman näkee.
Elvis: Kyllä, kyllä. Ja vaikkei me voida punk-biisien kautta kaikkia häkkieläimiä pelastaa eikä kaikkia poliittisia vankeja vapauttaa, eikä lopettaa ympäristötuhoa ja sotia, mut me voidaan ehkä tehdä meistä valmiimpia tekemään sitä. Mutta mun alkuperäinen vastaus oli tähän, et määrittele maailma!
Ville: Mä oon ainakin vähän inspiroituneempi tästä keskustelusta teiän kanssa, kiitos siitä. Teillä oli hienoja ajatuksia, joita puitte kauniisti sanoiksi sekä hyviä oivalluksia, näkökulmia ja kokemuksia. Haluaako joku yleisössä vielä kommentoida?
Yleisö: Kommentoisin tota sun maailmanrakenne-teoriaa, mä nään ne tietyllä tapaa pyramidina, että ne rakentuu toistensa päälle. Jos lentokone tippuu, sielläkin pistetään maski ensin omalle naamalle. Välillä kuulee sellasta puhetta, että ei pidä keskittyä ekokylään tai bändien järkkäämiseen vaan ison tason politiikkaan. Mut en mä jaksais sitä kovin kauaa, ellei mulla ja mun yhteisöllä menis hyvin. Jos mulla menee hyvin, mun on helpompi muuttaa sitä mun yhteisöö, jos yhteisöllä menee hyvin, on helpompi muuttaa sitä isoo tasoo. Ne kaikki tukee toisiaan. Ja täällä on se yhteisö. Kun puhutaan että pitää järjestäytyä niissä yhteisöissä, niin tää on se. En tiedä miksi menisin jonnekin muualle tekemään järjestäytymistyötä.
Kiitos Tytti, Elvis, Jokke ja yleisö! Kiitos Ville ja Pikimusta! Kiitos 20 vuotias Vastavirta-klubi!